Tulostettava versio
Kuvia järjestötoiminnasta 2004–2006
Huom! Olen ollut mukana kansalaisjärjestötoiminnassa
"yksityishenkilönä", en poliittisena eläimenä. Tässä mainituilla järjestöillä ei
siis ole sidosta Vihreisiin. Kansalaisjärjestöjen poliittinen sitoutumattomuus on
minulle ensiarvoisen tärkeää mm. puoluepolitiikan ulkopuolelta tulevien ideoiden
ja kritiikin kannalta, vaikka pidän hyvänä sitä, että myös poliittisesti sitoutuneet
ihmiset voivat toimia kansalaisliikkeissä.
Kuvaaja:
Timo Puohiniemi.
Tulevaisuuden Voiman koordinoima n. 60 järjestön
Ilmastomarssi oli osa kansainvälistä ilmastotoimintapäivää, joka järjestettiin kaikilla maailman mantereilla ja johon osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Mikä
>> ilmastomarssi?
Ilmastomarssilla vaadittiin kansainvälisiä toimia ja eri maissa myös kansallisten hallitusten hoitavan osansa. Hoidin tapahtumassa tiedottamista ja koordinointia Tulevaisuuden Voimassa. Vuonna 2005 olin ilmastomarssin pääjärjestäjä ja -vastuuhenkilö Tulevaisuuden Voimassa. Kuvissa mukana
Janne Länsipuro.
Kilpailukykyseminaari 11/2005
Mikä
>> kilpailukykytempaus?
Perusteollisuuden kilpailukykyseminaarin edessä puolustin köyhien ihmisten vesiturvan kilpailukykyä makaamalla maassa muistutuksena suhteellisuudentajusta. Teollisuuden ylläpitämän kilpailukyvyn ja ympäristönsuojelun vastakkainasettelun sijaan kannattaisi puhua enemmän siitä, miten ympäristönsuojelulla voitaisiin edistää vaikkapa Kainuun, Suomen, Euroopan ja maailman kilpailukykyä.
Ilmastohälytysajo 05/2006
Kuvaaja:
Markus Koljonen.
Tulevaisuuden Voiman koordinoima
ilmastohälytysajossa 2006 hallituksen ilmastopolitiikalle yritettiin antaa vauhtia kiertämällä eduskunnan uuden lisärakennuksen ympäri kaikenlaisilla päästöttömillä menopeleillä.
Mikä
>> ilmastohälytysajo?
Ilmastohälytysajossa myös ilmastonsuojelua tukevat järjestöt ja liikkeet esittäytyivät ilmastotiedon "tankkauspisteillä". Liikenne on nopeimmin kasvava päästöjen lähde EU:ssa ja maaillmassa. Olin tapahtuman pääjärjestäjä.
Tiedotustilaisuus lentomaksusta 02/2006
Mikä
>> lentomaksu?
Lentomaksun tiedotustilaisuudessa kerroimme Anna-Riikka Ihantolan ja Lauri Myllyvirran kanssa siitä, miksi lentäminen on ympäristön kannalta haitallinen, valtion subventoima liikennemuoto. Maan ystävien lentomaksulla voi kompensoida lentämisen haittaa ympäristölle, jos on pakko lentää. Maksun tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi niin, että lentämisen kilpailukyky vähenee ja sille luodaan houkuttelevampia vaihtoehtoja. Kertyneet varat käytetään ilmastokampanjointiin Suomessa sekä päästövähennyshankkeiden tukemiseen maailmalla. (Mm. ukrainalaisen lastenkodin energiaparannuksiin.) Kävimme myös
Matkamessuilla jakamassa lentomaksuesitteitä. Itse en ole päässyt kartuttamaan lentomaksutiliä toistaiseksi, koska en lennä.
Mielenosoitus hallituksen ilmastotragediasta 11/2005
Kuvaaja:
Timo Puohiniemi.
Tulevaisuuden Voima ja Maan ystävät järjestivät
mielenosoituksen hallituksen ilmastotragediaa vastaan.
Mikä
>> ilmastotragedia?
Järjestöjen mielestä uusi "ilmastostrategia" ei pysty eikä edes pyri torjumaan ilmastonmuutosta, joka on vakavin ihmiskunnan kohtaama ympäristöuhka. Toivoimme järjestöissä, että eduskunnan valiokunnat olisivat vaatineet hallitukselta reilusti parempaa strategiaa, ja kävimme myös eduskunnassa puhumassa ehdotuksistamme. Joitain korjausponsia valiokunnista myös saatiin.
Ilmastotekoja-kesäkiertue 07/2006
Kuvaaja:
Anna-Riikka Ihantola.
Järjestin Maan ystävissä
Ilmastotekoja-kampanjaa kesällä 2006 ja keräsin kansalaisten viestejä päättäjille ilmastoteoista Helsingissä, Savonlinnassa ja Kuopiossa.
Mikä
>> ilmastotekoja-kampanja?
Oma osallistumiseni biobensalla käyneeseen Ilmastotekoja-kampanjaan loppui Kuopioon, sillä päivätyöni ja kampanjoinnin yhdistäminen pisti selkäni useaksi viikoksi vuoteeseen. Kampanja kuitenkin jatkuu yhä: sen tavoitteena on pyytää kansalaisia esittämään oma ilmastolupauksensa yhteiskunnalle ja tulevaisuuden hyvinvoinnille sekä vaatimaan samalta hallitukselta rakenteellisia toimia. Hyvässä yhteiskunnassa kansalaisten toimet ja yhteiskuntapolitiikka tukevat toisiaan.
Tekijänoikeusmielenosoitus syksyllä 2006
Olin mukana järjestämässä (tuolloin sitoutumattoman toimijan) Mikko Särelän koollekutsumaa mielenosoitusta tekijänoikeuslaista.
Mikä
>> tekijänoikeuslakimielenosoitus?
Mielestäni tekijäoikeuslain valmistelu oli kehnoa, laki on äärimmäisen vaikeaselkoinen ja se polkee kuluttajan oikeuksia. Kun laki ei kaiken lisäksi edes tarjoa kunnon välineitä verkkopiratismia vastaan, vastustin lakia, kuten myös kaikki poliittiset nuorisojärjestöt ja laaja kansanliike. Yhteiskunnassa on jo tarpeeksi keskenään ristiriitaisia lakeja. Oma panos mielenosoitukseen liittyi lähinnä viimeisen tiedotteen hiomiseen sekä erilaisiin käytännön järjestelyihin äänentoistosta banderollien ja kylttien tekemiseen. Uskon, että kansalaisten lisääntynyt huomio tietoyhteiskuntakysymyksiä kohtaan pakottaa myös eduskunnan uudistumaan fiksummaksi ensi vaalikaudella.
Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan 02/2005
Mikä
>> lumiukkotempaus?
Lumiukkojen mielenosoitus on leikkimielinen tapa tuoda ilmastonmuutos lähemmäs ihmisten arkea positiivisella tavalla. Olisiko lumen katoaminen Suomesta minusta oikeasti mahdoton sääli, jos saisimme tilalle ympärivuotisen kesän? Pidän itsekin valosta ja lämmöstä, mutta valitettavasti lumipeitteen korvautuminen räntäsateilla lisää lähinnä pimeyttä ja alakuloa. En myöskään olisi iloinen pohjoisen kulttuurisen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä.
Mutta ennen kaikkea olen varma, että jos lumiukot osaisivat puhua, he puhuisivat solidaarisesti paljon vakavammasta ongelmasta: siitä, että ilmastonmuutos uhkaa satojen miljoonien maailman köyhien elämän perusedellytyksiä vuosisadan lopulla, jos nostamme nyt hanskat pystyyn. Onneksi ratkaisut ongelmaan ovat olemassa!
^ Sisällön alkuun
Päivitetty: 2007-02-22 16.22
Lisää kommentti