Vihreä feminismi
Esimerkiksi lasten leikit, koulut, työelämä, perhe ja koti ovat kummallisella tavalla jakautuneet sukupuolten ja sukupuolen ilmaisun mukaan. Vihreä feminismi yrittää muuttaa tilannetta niin, että ihmisillä olisi mahdollisuus valita oma elämänpolku vapaana sukupuoliin liittyvistä rajoitteista.
Naisille tämä tarkoittaisi esimerkiksi vähemmän pätkätöitä (kun vanhemmuuden kustannukset jaetaan tasan), enemmän turvallisuutta (kun väkivaltaan suhtauduttaisiin vakavammin), enemmän mahdollisuuksia johtotehtäviin ja keskimäärin vähemmän kotitöitä. Miehet taas saisivat enemmän tukea ja kannustusta vanhemmuuteensa, tasavertaisemman mahdollisuuden huoltajuuteen erotilanteissa ja vähemmän syrjäytyneisyyttä. Kaikki ihmiset voisivat vapaammin valita koulutuksensa ja työnsä sekä saisivat yhtäläisen oikeuden ja velvollisuuden ase- tai kansalaispalvelukseen.
Tuen täydestä sydämestäni poliittisten nuorisojärjestöjen feminististä aloitetta.
Kohti sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuutta
On monia yhtä arvokkaita tapoja olla nainen, mies ja ihminen. On monia tapoja olla seksuaalinen ja toteuttaa seksuaalisuuttaan – kaikki tavat, jotka perustuvat aikuisten ihmisten väliseen yhteisymmärrykseen ja kunnioitukseen, ovat hyviä.
Seksuaalinen suuntautuminen ei saa kaventaa yksilön oikeuksia tai mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Kuten Oras Tynkkynen on sanonut, siinä, että sattuu olemaan musta, nainen tai lesbo ei ole mitään pahaa – jos ei mitään erityisen ihmeellisen hyvääkään. Seksuaalisuuden kirjo ja erilaisuus ovat sinällään rikkauksia, mutta en esimerkiksi usko, että homot olisivat luonnostaan tyylitajuisempia tai parempia sisustajia kuin muut. Minä en ainakaan ole.
Hedelmöityshoitojen salliminen itsenäisille naisille ja naispareille oli voitto, joka tuo maailmaan lisää toivottuja, rakastettuja lapsia.
Ihanneyhteiskunnassa ihmisten tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan ja kohdella toisiaan on tärkeämpää kuin se, suuntautuuko seksuaalinen uteliaisuus miehiin, naisiin vai molempiin. Tällaisessa yhteiskunnassa myös onnellisessa yksiavioisessa kirkossa siunatussa avioliitossa elävät heterot voisivat toimia vapautuneemmin ja olla onnellisempia. Vastaavasti ne, jotka eivät esimerkiksi jossain elämänvaiheessa tai ylipäätään tunne itseään kovin seksuaalisiksi, eivät tuntisi itseään pakotetuiksi seksuaalisiin haluihin tai tekoihin saadakseen hyväksyntää.
Minulle Kalliossa asustavan aseksuaalin nuoren tai pohjanmaalaisen keski-ikäisen polyamorisen heteron mahdollisuudet rakastaa, osoittaa rakkauttaan, saada hyväksyntää ja tunnustusta ja ylipäätään olla oma itsensä ovat ylipäätään aivan yhtä tärkeitä kuin homojen, lesbojen ja bi-ihmistenkin oikeudet.
Ihmisille on turvattava taloudellinen mahdollisuus korjata sukupuolensa ja tosiasiallinen mahdollisuus ammentaa miehekkäiksi ja naisellisiksi koetuista tunteistaan ja ominaisuuksistaan. Vihreä feminismi on pyrkimystä siihen, että naisten ei täytyisi hoitaa keskimäärin moninkertaista määrää kotitöistä ja että miesten ei enää tarvitsisi opetella tappamaan, tappelemaan tai pitämään jääkiekosta.
Vastaavasti tulee hyväksyä sekin, että kaikki eivät pidä omaa biologista tai sosiaalista sukupuoltaan lainkaan merkittävänä. Niin sukupuolen kuin seksuaalisuudenkin vaihteleminen eri ikävaiheissa on luonnollista siinä missä ihmisen kiinnostusten, asenteiden ja ominaisuuksien vaihtelu muutenkin.
Hyvä vanhemmuus ei synny sukupuolesta tai vanhempien määrästä, vaan rakkaudesta ja kunnioituksesta. Ydinperhe on yksi ihan hyvä malli muiden joukossa, mutta tärkeintä on, että yhteiskunta tukee kaikkea vanhemmuutta ja että kasvattamiseen osallistuuu muitakin kuin isit ja äidit. Jokainen, joka on joskus riidellyt vanhempiensa kanssa vakavasti tärkeästä asiasta, tietää, kuinka olennaista on, että tukena on muitakin aikuisia kuin ne kotona asuvat.
Homoille ja lesboille tulee sallia adoptio; ensimmäiseksi lainsäädännöllisesti ja viranomaisissa tulee tunnustaa se, että monet mies- ja naisparit toimivat käytännössä lastensa vanhempina. Hedelmöityshoitojen salliminen itsenäisille naisille ja naispareille oli voitto, joka tuo maailmaan lisää toivottuja, rakastettuja lapsia. Olen ylpeä siitä, että vihreät äänestivät ainoana eduskuntaryhmänä johdonmukaisesti sekä tasa-arvoisen hedelmöityshoitolain että homojen, lesbojen ja biseksuaalien parisuhdelain puolesta. Toivottavasti muut seuraavat pian perässä.
Pidän samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaisia oikeuksia (mukaan lukien oikeuden avioliittoon) sekä symbolisesti tärkeinä että näiden parien itsensä kannalta isoina asioina. Lukumääräisesti isompaa osaa ihmisistä kuitenkin koskettavat suoraan asiat, joihin yksittäisillä säädöksillä on vaikea vaikuttaa: perheen tai suvun suhtautuminen, koulu-, työpaikka- ja naapurustokiusaaminen, omat erityishaasteensa kumppanien (tai seksikumppanien) löytämisessä jne.
Näihin asioihin voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi seuraavasti:
- säädösten ja julkisten päätösten pikku nippeleidenkin pitäisi läpäistä sukupuolivaikutusten arvioinnin lisäksi arviointi siitä, toimivatko säädökset myös, jos ihmiset eivät olekaan heteroita. Jokaisessa Suomen kunnanvaltuustossa pitäisi olla joku, joka pohtii tätäkin kysymystä. Olisi reilua, että lakien vaikutuksia 6–10 prosenttiin ihmisistä arvioitaisiin.
- järjestöjen ja vapaaehtoistyön julkisen tuen jatkuvuus pitää taata. Niillä pystytään tarjoamaan viiteryhmätoimintaa sitä kaipaaville, tukipalveluita sekä asiantuntija-apua myös poliittiseen prosessiin.
- koulu- ja työpaikkakiusaamiseen pitää suhtautua vakavasti. Homottelu ei ole harmitonta pelleilyä.
- hienot ja ylevät opetussuunnitelmat pitäisi jotenkin saada toteutettuakin. Valitettavasti arkea on yhä se, että kaikissa kouluissa ei tosiasiassa ole edes perusseksuaalivalistusta, koska aihe on esim. sekä opettajan että terveydenhoitajan mielestä liian kiusallinen tai hankala. Suunnitelmien toteutumista ei valvota kunnolla. Opetus- ja terveydenhoitohenkilökunnalla pitää olla riittävät valmiudet kohdata ihmisiä, joilla on ongelmia heidän läheistensä suhtautumisessa heidän seksuaalisuuteensa tai sukupuoli-identiteettiinsä.
- joukkoviestinnän kehittämisellä. Kun toimittaja etsii juttuaan varten "peruspariskuntaa", kuinka usein hän valitsee lesbo- tai homoparin? Nämä nousevat esiin vain silloin, kun erikseen halutaan tehdä juttua seksuaalivähemmistöistä. Tällöin yksittäinen ihminen tai pari asetetaan aika kohtuuttomaan tilanteeseen, "edustamaan niitä kaikkia". Jostain kohtaa kierrettä pitäisi alkaa katkaista niin, ettei vähemmistöön kuuluvan parin esittämisessä olisi mitään eriskummallista.
Päivitetty: 2007-02-02 12.07
Lisää kommentti