"Keskeinen haaste monille suomalaisille puhtaita energiateknologioita tarjoaville yrityksille on kotimarkkinoiden puutteellisuus." – Jukka Noponen, SITRA, Virtaa tulevaisuuteen -energiamalli >> Ratkaisuja ilmastonmuutokseen: uusiutuva energiatalous
1: Etusivu 3: Päämäärät 5: Arvot 6: Minä 7: Tuotoksia 8: Yhteydet 9: Sivukartta

Tulostettava versio

Tekijänoikeudet: ongelmia ja virikkeitä ratkaisuiksi

Täydellistä ratkaisua sekä tekijöiden että kuluttajien oikeuksien turvaamiseen digitaalisella aikakaudella ei ole taidettu vielä keksiä. Vuonna 2005 säädetyn lain tasapaino on kuitenkin mielestäni liiaksi kallellaan erilaisten välittäjäyhtiöiden suuntaan kuluttajien ja joskus jopa tekijöiden kustannuksella. Lisäksi laki on epäjohdonmukainen, ristiriitainen ja hankalasti tulkittava.

Monien lain pykälien toimeenpanoa on huomattavan vaikea valvoa. Tämä tarkoittaa, että kiinnijäämisriski on häviävän pieni, mutta rangaistus kova. Tällaiset säännökset eivät juurikaan vaikuta ihmisten harkintaan siitä, tekevätkö vai jättävätkö he tekemättä kielletyksi säädettyä tekoa. Siksi laki pikemminkin vähentää luottamusta oikeusjärjestelmän mielekkyyttä ja toimivuutta kohtaan kuin lisää sitä.

Nyt säädettyjen lakien perusongelma ei ole siinä, että ne tarjoaisivat "liian tehokkaan suojan" tekijöille rikollisia vastaan, vaan siinä, että ne tarjoavat melko vähän suojaa tekijöille verrattuna kuluttajille tuleviin haittoihin.

Konkreettisia muutostarpeita laissa on ainakin:

  • keskustelu kopiosuojauksien kiertämisestä on sallittava jo sananvapauden nimissä
  • kuluttajien laitteita ja ohjelmistoja mahdollisesti vahingoittavat tekijänoikeusteknologiat on kiellettävä (kts. Kasvin ja Hautalan lakialoite)
  • kopiosuojauksien murtaminen yksityiseen käyttöön – esimerkiksi muulla kuin tavallisimmalla järjestelmällä teoksen käyttäminen – on sallittava
  • kappaleen kopioiminen omaan yksityiseen käyttöön on sallittava rajattomasti – on jo ekologisesti järjetöntä pakottaa ostamaan oma fyysinen kappale samasta tuotteesta eri käyttöjä varten
  • ETA-alueen ulkopuolella julkaistujen tuotteiden myynti on sallittava Suomessa

Miten tekijöiden oikeudet pitäisi sitten turvata niin, että suositusta teoksesta saa myös kunnon korvauksen? Kysymys on kimurantti. Tekijöiltä edustavilta yhtiöiltä ja yrityksiltä kaivataan parempia ja toimivampia aloitteita. Nyt säädettyjen lakien perusongelma ei ole siinä, että ne tarjoaisivat "liian tehokkaan suojan" tekijöille rikollisia vastaan, vaan siinä, että ne tarjoavat melko vähän hyötyä tekijöille verrattuna haittoihin.

Joitain esimerkkejä mielenkiintoista aloitteista virikkeiksi ovat:

  • taide- ja kulttuuritukien lisääminen ja suuntaaminen korotetusti niille tekijöille, jotka itse tarjoavat teoksensa vapaaseen käyttöön – kun teoksilla on digitaalisella aikakaudella mahdollisuus hyödyttää kaikkia hyvin pienin monistamiskustannuksin, olisi järkevää, että yhteiskunta osallistuisi kustannuksiin
  • suojattujen materiaalien vapaa lataaminen verkoissa, joiden haltijat keräävät käyttömaksua kaikilta käyttäjiltä ja tilittävät sen edelleen tekijöille
  • patenttien osalta: tiukempi hyväksymismenettely länsimaisiin patentteihin eli lisää resursseja patenttitoimistoille; patentin haltijan velvollisuus tarjota, viime kädessä sovitellusti, keksintönsä myös muiden käyttöön kohtuullisella hinnalla (osoitettavissa olevalla kehittelyhinnalla plus kohtuullisella pääoman laskennallisella tuotolla) – patenttien koko tarkoitushan on saada keksinnöt yhteiseen käyttöön
  • viranomaisten henkilöresurssien lisääminen taistelussa perinteistä piratismia ja laajamittaista verkkorikollisuutta vastaan

^ Sisällön alkuun

Päivitetty: 2007-01-26 03.42

Lisää kommentti

Lisää kommentti

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots.

Syötä koodi kuvasta:
Nimesi(*):
Kommentti(*):
 
Google