"Pelkkä teknologian kehitys ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka edistävät tehokkaan tekniikan käyttöönottoa sekä muuttavat taloutta ja kulutusta vähäpäästöiseen suuntaan." – Ilkka Savolainen, tutkimusprofessori, VTT, Virtaa tulevaisuuteen -energiamalli >> Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla

3.1: Unelma 3.2: Ympäristönsuojelu 3.3: Tietoyhteiskunta 3.4: Tasa-arvo 3.5: Demokratia

3.2.1: Miksi? 3.2.2: Ratkaisuja (1): energiatehokas yhteiskunta 3.2.3: Ratkaisuja (2): uusiutuva energiatalous Nykyinen sivu on 3.2.4: Kansainväliset ilmastotalkoot 3.2.5: Monimuotoisuutta 3.2.6: Työveroista ympäristöveroihin 3.2.7: Ilmastosta sanottua 3.2.8: Ydinvoimalle on parempia vaihtoehtoja 3.2.9: Suomen päästövähennyspotentiaali

Tulostettava versio

Kansainväliset ilmastotalkoot – mitä Suomi voi tarjota

Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli

Vaikka Suomessa ilmastopäästöt ovat henkeä kohden lähes kymmenen kertaa niin suuret kuin keskimäärin Intiassa, koko maailman päästöistä Suomi tuottaa vain 0,3 prosenttia. Niidenkin vähentäminen on tärkeää – jokainen päästötonni lisää ilmastonmuutoksen ongelmia ja suuren kokoluokan ilmastokatastrofin riskiä. Silti, jos Suomen toimet jäävät yksinäisiksi, ne eivät riitä.

Intiaan kannattaa viedä mieluummin tuulivoimala tai taajuusmuuttaja kuin pelkkiä kasvusta syytteleviä sormia.

Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta on kriittistä, miten nopeasti kehittyvissä maissa päästöjen kasvua pystytään hillitsemään samalla, kun teollisuusmaiden päästöjä vähennetään radikaalisti. Tavoitteeksi tulee ottaa, että köyhimmät voivat Ghanassa jopa lisätä päästöjään hillitysti päästäkseen irti absoluuttisesta köyhyydestä, kun taas Yhdysvalloissa ja EU:ssa päästöjä tulee leikata merkittävästi. Viime kädessä hillitysti nousevan käyrän ja nopeasti laskevan käyrän tulee kohdata niin, että kaikilla on ilmakehään sellainen yhtäläinen oikeus, josta ei seuraa sietämätöntä ilmastonmuutosta.

Suomella voi olla kokoaan merkittävämpi rooli kansainvälisessä ilmastopolitiikassa kolmella tapaa:

1. sellaisten teknologisten ja sosiaalisten ratkaisujen kehittäjänä, joilla ihmisten energiantarve ja hyvinvointi voidaan tyydyttää vähillä päästöillä
2. esimerkin näyttäjänä siitä, että vähähiilinen talous voidaan yhdistää vaurauteen ja hyvinvointiin
3. EU:n osana kansainvälisten sopimusten neuvottelijana, kannustajana ja tiennäyttäjänä

Ratkaisujen kehittäjät myös kuittaavat edelläkävijöiden hyödyt, kuten merkittävät vientimahdollisuudet.

Väärä tie: "Kaikki mukaan"

Elinkeinoelämän keskusliitto ja sitä lähellä olevat tahot vaativat, että Suomi ei saa tehdä ilmaston hyväksi mitään ennen kuin kaikki muut tekevät. Neuvottelupöydässä Intiaa siis vaaditaan vähentämään päästöjään n. tonnista per henki, ennen kuin Suomi suostuu vähentää päästöjään n. 14 tonnista per henki. Päästökauppa pitäisi ilmeisesti järjestää niin, että intialaiset yritykset maksaisivat suomalaisille siitä, että suomalaiset vähentävät päästöjään.

On selvää, että tällä neuvottelutaktiikalla ei päästä mihinkään. Intian päästöjen hillitseminen tulevina vuosikymmeninä on elintärkeää. Sen sijaan Intian nykyisten päästöjen vähentämisestä on hupsua ja hyödytöntä puhua. Vaatimukset "kaikkien maiden osallistumisesta" näyttäytyvät helposti kehitysmaille vain rikkaiden maiden protektionismina, jolla teollisuusmaat estävät kehittyviä talouksia tulemasta kilpailemaan markkinoille. Köyhien mielissä elää pelko siitä, että päästörajoitusten seurauksena täytyy sulkea se kylän ainoa dieselaggregaatti, jolla rokotteet pidetään kylmänä. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet kumota tämä pelko.

Yhdysvalloilta on oikeutettua vaatia radikaalia käännöstä ilmastopolitiikassa. Yhdysvallat ei saa kuitenkaan jäädyttää muun maailman ponnistuksia. Sen sijaan on edelleen kehitettävä sopimusjärjestelmää, johon Yhdysvallat voi liittyä presidentin vaihduttua. Kioton sopimusta kehitettiin ja ratifioitiin monia vuosia. Kioton sopimusta on kehitettävä, tiukennettava ja laajennettava, mutta aikaa ei ole hukattavaksi kaiken aloittamiseen alusta.

Oikea tie: jokaiselle velvollisuuksia ja mahdollisuuksia

Erilaisten maiden tuleva kehitys voidaan jakaa ainakin neljään kategoriaan:

1. Kehittyneiden teollisuusmaiden, kuten EU:n, Yhdysvaltojen, Australian, Uuden-Seelannin, Kanadan ja Japanin on vähennettävä päästöjään reilusti ja osallistuttava merkittävästi teknologian kehittämis- ja käyttöönottokustannuksiin myös köyhemmissä maissa. Näillä mailla on oltava sitovia päästörajoituksia, jotka ohjaavat tehokkaasti niiden toimia oikeaan suuntaan.
2. Sitovia päästörajoituksia on laajennettava myös joihinkin muihin maihin, jotka tuottavat paljon päästöjä (Saudi-Arabia, Etelä-Korea).
3. Nopeasti kasvaville kehitysmaille (Kiina, Intia, Brasilia) tulee kehittää kannustimia pitää päästönsä kohtuullisina. Jos maat pystyisivät hillitsemään päästönsä sovitulle siedettävälle tasolle, ne voisivat myydä kiintiönsä alijäämän päästökaupassa – eli hyötyisivät tuulivoimaloiden, aurinkoenergian, taajuusmuuttajien ja joukkoliikenteen käyttöönotosta taloudellisesti. Rajoitukset eivät kuitenkaan uhkaisi niiden pyrkimyksiä kohentaa elintasoaan.
4. Kaikkein köyhimmille maille tulee tarjota teknologista apua sekä sopeutumisvaroja jo aiheutettua ilmastonmuutosta vastaan, ilmastovelan eli teollisuusmaiden jo aiheuttamien päästöjen maksuna. Esimerkiksi Saharan eteläpuolinen Afrikka Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta tuottaa niin vähän päästöjä, että päästörajoitukset eivät tarjoaisi merkittäviä välineitä ilmastonmuutosta vastaan. Näiden maiden resurssit kuluvat taisteluun absoluuttista köyhyyttä vastaan.

Miten tähän voidaan päästä? Neuvottelemalla, kehittämällä kannustimia ja tarjoamalla ratkaisuja. Intiaan kannattaa viedä mieluummin tuulivoimala tai taajuusmuuttaja kuin pelkkiä kasvusta syytteleviä sormia.

^ Sisällön alkuun

Päivitetty: 2007-01-26 03.33