Monimuotoisuutta
Ilmastonmuutos on, osaltaan oikeutetusti, niellyt huomion aikamme vakavimpana ympäristöongelmana. Jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin, se saattaa kärjistää olemassa olevia ongelmia, kuten lajien häviämistä. Otsonikerroskin palautuu tehtyjen toimien ansiosta ennalleen n. 50 vuoden kuluessa vain, jos ilmastonmuutos saadaan hillittyä. Toisaalta yhtälö pelaa toiseenkin suuntaan. Rikas luonto voi olla myös yksi tapa sopeutua jo aiheutettuun ilmastonmuutokseen, oli sitten kyse tulvilta ja myrskyiltä suojaavista mangrovemetsistä tai sään vaihtelua kestävästä ruokakasvilajistosta.
Silti samaan aikaan kun ilmastonmuutos hillitään siedettävälle tasolle meidän tulee varjella myös luonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden köyhtyminen ei ilmene yhtä dramaattisina globaaleina vesipula ja nälkäongelmina sekä sään ääri-ilmiöinä, mutta pidemmällä tähtäimellä monimuotoisuus on, paitsi arvo itsessään, myös ihmiselämälle välttämätöntä.
Lajien häviäminen vaikuttaa dramaattisesti myös alkuperäiskulttuureihin sekä perinteisiin maanviljely- ja keräilyelinkeinoihin kehitysmaissa. Myös vaikkapa Pohjois-Suomessa alkuperäisluonto tarjoaa elannon yhä useammalle. Siksi vaikkapa Muoniossa aivan tavalliset asukkaat protestoivat valtion Metsähallituksen hakkuita vastaan, koska hakkuut vievät heiltä elinkeinon.
Vaikuttavin tapa edistää monimuotoisuutta on vastuullinen suomalaisen metsäosaamisen vienti muihin maihin. Suomella on metsäasioissa maantieteellistä kokoaan suurempi rooli – kun Suomi yskäisee, maailman metsät vapisevat. Suomalaiset metsäkonsultit voivat olla mukana hävittämässä sademetsiä eucalyptusplantaasien ilosanoman tieltä – tai tukemassa paikallista, luonnon uusiutumista tukevaa ja sitä viisaasti hyödyntävää metsätaloutta.
Suomalaisten yritysten pitäisi lähtökohtaisesti noudattaa samoja ympäristönormeja ulkomailla kuin Suomessa. Tämä taas tarkoittaa, että suomalaisten normien pitäisi olla kunnossa. Nyt Suomessa on lähes kaksi tuhatta uhanalaista lajia. Suurin osa lajeista on metsissä.
Monimuotoisuus edellyttää edustavaa 10 % suojelua
Biologisen tutkimuksen mukaan Suomen metsäluonnosta tulisi suojella vähintään 10 % monimuotoisuuden varjelemiseksi pitkällä aikavälillä. 90 % siis jätettäisiin talouskäyttöön. Suojellun 10 % tulisi olla kattava edustus metsätyyppejä halki Suomen. Monia Etelä-Suomen lajeja ei paljoa lohduta se, että pohjoisimman Lapin tundralla on tilaa. Käytännössä metsiensuojeluohjelma Metso tarvitsee lisää rahaa ja rahan suuntaamista järkevästi riittävän suurien, yhtenäisten alueiden suojelemiseen.
Suomessa tarvitaan luonnontilaista metsää: muutakin kuin sotilaallisia rivistöjä puuta, puupeltoja.
Erityisesti Etelä-Suomessa suojelutavoitteesta ollaan kaukana. Metsää, jota ei saa hakata, on laajoilla alueilla jopa alle 1 %. Avohakattavaa metsää taas kaatuu kymmenen hehtaaria tunnissa.
Luontoarvometsää tiukan suojelun lisäksi
Metsänomistajalla tulee olla oikeus muunkinlaiseen metsähoitoon ja talouskäyttöön kuin avohakkuuseen myös varsinaisten suojelualueiden ulkopuolella. Hillitymmästä korjuusta pitäisi saada enemmän hyvinvointia irti. Kun korjuussa ei pistetä koko metsää kerralla sileäksi vaan metsässä säilyy "metsäpeite", myös puun laatu paranee ja metsä on ihmisten mielestä viihtyisämpi ja kauniimpi. Nykyisin Suomen metsälainsäädäntö ei tunne suojelun ja avohakkuukorjuun välissä olevaa metsänkäyttöluokkaa.
Avohakkuu ei paljon virkistä. Niin sanottua luontoarvometsää tarvitaan Suomessa toiset 10 % kansallispuistojen ydinalueiden ympärille, jolloin tiukan suojelun alueille riittää 10 %.
Talousmetsien luonnonhoito
Lainsäädännössä talousmetsissäkin tunnetaan ajatus avainbiotoopeista, pienistä arvokkaista vyöhykkeistä, jotka pyritään säästämään metsien talouskäytöltä. Näiden biotooppivyöhykkeiden mediaanipinta-ala on kuitenkin vain n. 0,3 ha. Tällaisella saarekkeella lajit eivät selviä – mediaaniala pitäisi nostaa 5–10 hehtaariin. Nykyisin metsänomistajille tulee usein järkytyksenä, että heidän ylpeänä esittelemillään alueilla lajit häviävät alle 10 vuodessa.
Metso-ohjelman puitteissa biotooppien rajausta on laajennettava. Lisäksi valtion mailla ja kunnissa biotooppien sijainnista tulee tehdä julkista tietoa, kuten Ruotsissa. Salailu vie uskottavuuden metsätalouden kehittämiskeskus Tapion tiedotteilta biotyyppien onnistuneesta suojelusta.
Hyviä kokemuksia dialogista
Metso-ohjelman puitteissa esimerkiksi Tampereella on saavutettu uusia ideoita ja innovaatioita keskusteluyhteyksien luomisella suojelijoiden, metsänomistajien ja maansuunnittelijoiden välillä. Kansallista suojelua voidaan täydentää erinomaisesti tukemalla paikallisista lähteviä, yhteistyöhön perustuvia suojeluhankkeita. Toisin sanoen tällaisille hankkeille tulee saada nykyistä helpommin rahoitus.
Poliittiset välineet: raha ja normit
Käytännössä paljon on kiinni rahasta, muttei kuitenkaan kohtuuttomista. Valtion tulisi alentaa Metsähallituksen tulostavoitetta n. 50 miljoonaan (n. 13 miljoonalla), jolloin metsää voitaisiin käytännössä jättää hakkaamatta enemmän ja lisätä talouskäytössä olevien metsien luonnonhoitoon määrärahoja n. 9 miljoonalla; sekä varata enemmän varoja metsien ja soiden ennallistamiseen. Rahoitus onnistuisi budjetin sisällä järkeistämällä metsätalouden kestävyyteen suunnattuja määrärahoja eri momenttien välillä sekä esimerkiksi hillitsemällä hieman verojen kevennystahtia kansantalouden kasvaessa.
Olennaista on, että valtion, kuntien ja seurakuntien metsiä, jotka useimmiten ovat laajimpia yhtenäisiä metsäalueita, suojeltaisiin, ja varoja varattaisiin siihen, että yksityiset voisivat saada korvauksen siitä, että he vapaaehtoisesti luovuttavat metsää suojeltavaksi. Kenenkään yksityisen omistamaa metsää ei siis pakkosuojeltaisi.
Metsänhoidon normeissa ei puhuta edes rahasta, vaan siitä, että lailliseksi ja sallituksi metsänhoidoksi laskettaisiin muukin kuin avohakkuu. Suuri osa metsänomistajista itsestään suhtautuu avohakkuisiin varauksella tai täysin kielteisesti. Metsäpeitteisyyttä vaaliva metsänhoito on sallittava laajamittaisena. Vanha, perinteinen metsänhoitotapa on saatava esiin historian koipalloista ja osaksi metsurien koulutusta.
Lisätietoa
Suomessa tehdään luonnonsuojelututkimuksen kärkeä. Tiedämme siis surullisen hyvin, mitä hävitämme. Miksi metsistä tulee suojella juuri 10 %? Miten lajin häviävät? Lue kansainvälisesti arvostetun professori Ilkka Hanskin selitys opuksesta Palaako elävä metsä.
Päivitetty: 2007-01-26 00.41
Lisää kommentti