"Ympäristön kannalta hyödylliset ratkaisut parantavat myös yrityksen tuottavuutta. Tehokkuus on investointien lähtökohta." – Veikko Lesonen, sijoittaja, Talouselämä 15/2005 >> Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla
1: Etusivu 3: Päämäärät 5: Arvot 6: Minä 7: Tuotoksia 8: Yhteydet 9: Sivukartta

Tulostettava versio

Verojen painopiste työstä ympäristön kuormittamisen verottamiseen

Ekologisella verouudistuksella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että ympäristön kuormittamisesta tehdään kalliimpaa. Tällöin muut tarjolla olevat vaihtoehdot muuttuvat houkuttelevammiksi kuluttajien ja/tai tuottajien kannalta. Usein ekologiseen verouudistukseen liitetään työn verotuksen alentaminen, koska saastuttamisen verottaminen tuottaa valtion kassaan tuloja. Vihreiden tavoitteena on alentaa aluksi erityisesti pienituloisimpien verotusta.

Kun työstä tulisi halvempaa, palveluiden tuottamiseen ja kuluttamiseen myös satsattaisiin enemmän – ja palvelut tajuttaisiin monipuoliseksi, suurinta osaa suomalaisista jo nyt työllistäväksi korkean osaamisen ja kehittyneen teknologian sektoriksi, ei pelkäksi paitojen pesemiseksi. Lisäksi ihmiset rohkenisivat tehdä tällaisen signaalin ansiosta vähemmän töitä ja kuluttamaan enemmän aikaa toistensa kanssa, kun alhaisempi verotus tarjoaisi enemmän käteen jääviä tuloja.

Esimerkkejä ympäristöveroista

Ympäristöperustaisia veroja olisivat esimerkiksi:

  • lentopolttoaineen verottaminen – tällä hetkellä lentokerosiini on täysin verovapaata, vaikka lentämisen päästöt aiheuttavat 2-4 kertaa voimakkaammin ilmatonmuutosta kuin vastaavat päästöt maan pinnalla
  • pakkausten verottaminen, millä pyrittäisiin vähentämään turhaa pakkaustuotantoa ja kehittämään fiksumpia järjestelmä, kuten panttijärjestelmiä vaikkapa lastenruokapurkkeihin
  • sekajätteiden verottaminen, millä kannustettaisiin jätteiden lajitteluun, kierrättämiseen sekä tuotteiden pidempään käyttöön
  • energialuokitukseltaan huonojen laitteiden ankarampi verottaminen, mikä saisi kuluttajat suosimaan energiatehokkaampia, myös kukkarolleen pitkällä aikavälillä edukkaampia laitteita
  • turpeen energiankäytön verottaminen – vaikka turpeen etuna on sen kotimaisuus, energiakäyttö tuottaa jopa kivihiiltä enemmän päästöjä ja vaurioittaa merkittävästi arvokasta suoluontoa
  • ajoneuvo- ja polttoaineverojen porrastaminen päästöjen mukaan: hybridiautoista halvempia, kaupunkimaastureista merkittävästi kalliimpia
  • kotitalouksien ja palveluiden sähköveron harkittu nostaminen
  • tuotteiden arvonlisäveron korottaminen yhdessä palveluiden arvonlisäveron alentamisen kanssa

Ympäristöverot verottavat ja vähentävät roinaa ja haaskausta; tuloverojen keventäminen antaa enemmän aikaa elää, harrastaa ja olla toistemme kanssa.

Aiheuttavatko ympäristöverot ongelmia?

Ympäristöveroja kritisoidaan useimmitan kolmella syyllä. Ensinnäkin niiden pelätään heikentävän erityisesti pienituloisten asemaa. Useimmiten kalliita lentomatkoja tai sähkön turhaa tuhlausta harrastavat kuitenkin nimenomaan rikkaat.

Ympäristöverottamisen lähtökohta on kannustaa olemassa oleviin, yhteiskunnan kannalta parempiin vaihtoehtoihin, mikä tarkoittaa, että köyhäkin voi valita toisin. Joskus ympäristön kuormittaminen on tietysti pienituloisellekin tarpeellista. Silloin kannattaa ennemmin korottaa sekä ympäristöveroja että tulonsiirtoja. Näin ainakin ne, joilla on valinnanvaraa, valitsevat paremman vaihtoehdon ilman, että kukaan joutuu mahdottomaan tilanteeseen. Jos on mahdollisuus valita uuden auton tai vuoden teatterilippujen sekä hierontapalveluiden väliltä, miksi valtion pitäisi kannustaa nimenomaan auton valitsemiseen?

Toisekseen ympäristöverojen väitetään heikentävän teollisuuden toimintakykyä. Näin väitettiin esimerkiksi otsonikatoa torjuvan Montrealin sopimuksen solmimisvaiheessa: sopimuksen väitettiin ajavan teollisuuden alas. Kun sopimus sitten saatiin voimaan, teollisuus tosi asiassa teki rahaa kehittämällä ja myymällä uutta tekniikkaa. Ympäristönsuojelulle on akuuttia tilausta niin Saksassa kuin Kiinan pikimustissa kaupungeissakin; toimimalla fiksusti teollisuus kääntää tilanteen voitoksi. Joskus harvoin ympäristöveroista on teollisuudelle kilpailukykyhaittaa, vaikka haitan kokoluokkaa liioiteltaisiinkin. Siksi kannattaa pyrkiä siihen, että veroja yhdenmukaistetaan vähintään Euroopan tasolla, jossa ovat Suomen keskeisimmät kilpailijat ja markkina-alueet. Vihreät ovat aktiivisesti ajaneet nimenomaan kansainvälisen ympäristöpolitiikan kehittämistä.

Viimeiseksi väitetään, että ympäristöverot eivät voi tuottaa lisätuloja valtiolle, jos ne ovat tehokkaita. Verojen tarkoitus ei kuitenkaan ole lopettaa suhdettamme ympäristöön, vaan hillitä sen kuormittavuutta asettamalla yhteiselle ympäristölle hinta. Verot voidaan siis helposti sitoa haluttaessa indeksiin. Käytännössä verot vaikuttavat viiveellä toimintoihin, koska infrastruktuurin muuttaminen vie aikansa. Jostain on kuitenkin aloitettava.

^ Sisällön alkuun

Päivitetty: 2007-01-26 20.52

Lisää kommentti

Lisää kommentti

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots.

Syötä koodi kuvasta:
Nimesi(*):
Kommentti(*):
 
Google